Tulokset 19.04.2014


Itärastikausi avattiin upeassa kevätsäässä ja pieniltä alkuvaikeuksilta ei tällä
kertaa vältytty. Tapahtuman suosio yllätti järjestäjät ja kartat loppuivat kesken.
Onneksi karttoja saatiin kierrätettyä, mistä iso kiitos karttansa hyvään
tarkoitukseen luovuttaneille! Parista leimasimesta alkoi kesken kaiken patterit 
loppumaan, mistä johtuen emit-liuskoihin tuli ylimääräisiä 99-koodeja, jotka on 
kuitenkin siistitty näihin tuloksiin.

Lisäksi A-radan rasti 8 (koodi 75) aiheutti keskustelua täysin aiheellisesti.
Tarkemman selvittelyn perusteella voidaan todeta, että ulkoilureitin vieressä 
oleva haljennut lohkare ei näy kartassa ja iso kivi (ja kuvioraja) on 
todellisuudessa 30 metriä eri paikassa. Tai vaihtoehtoisesti iso kivi, jolla
rasti oli, ei näy ollenkaan kartassa. Niin tai näin, rasti oli väärässä
koordinaatissa ja ratamestari syvästi pahoittelee huonoa rastipistevalintaa ja 
lupaa mennä lasten Hippo-kouluun suunnistusta kertaamaan! Kartta tarkistetaan 
ennen seuraavia Itärasteja Latokartanossa. Suuri kiitos palautteesta!

Ensi lauantaina Itärastit Salmenkallion upeissa maastoissa. Tervetuloa mukaan!

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

A 6.9 km

  (Lähti: 35, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Pyykönen Jaakko                                 52.23
   2. Tuomi Pertti                                    53.38     +1.15
   3. Istvan Szanto                                   55.08     +2.45
   4. Karisto Petri                                   55.47     +3.24
   5. Mäkirinne Mikko                                 55.53     +3.30
   6. Sovijärvi Tuomas                                56.16     +3.53
   7. Olli Markku                                     58.28     +6.05
   8. Rantanen Marko                                  59.52     +7.29
   9. Penttilä Teemu                                1.00.16     +7.53
  10. Svärd Rune                                    1.00.46     +8.23
  11. Sianoja Maija                                 1.00.54     +8.31
  12. Viero Jussi                                   1.01.30     +9.07
  13. Kuronen Mika                                  1.02.26    +10.03
  14. Honkanen Anne                                 1.02.32    +10.09
  15. Jacobsson Julia                               1.02.52    +10.29
  16. Hämeenanttila Lauri                           1.03.38    +11.15
  17. Herranen Timo                                 1.04.07    +11.44
  18. Brandt Jani                                   1.04.34    +12.11
  19. Ronkainen V-P                                 1.05.05    +12.42
  20. Nevalainen Jarkko                             1.07.42    +15.19
  21. Piirainen Esko                                1.08.39    +16.16
  22. Latva Miiku                                   1.09.51    +17.28
  23. Juvonen Asko                                  1.10.02    +17.39
  24. Haaramo Ville                                 1.10.40    +18.17
  25. Koskela Jussi                                 1.11.40    +19.17
  26. Virkajärvi Karri                              1.13.36    +21.13
  27. Mäki Janne                                    1.15.54    +23.31
  28. Seppälä Kari                                  1.18.12    +25.49
  29. Arjovuo Vesa                                  1.18.27    +26.04
  30. Vuorinen Jukka                                1.19.52    +27.29
  31. Kokkonen Soili                                1.20.08    +27.45
  32. Lammi-Tertsunen Tarja                         1.26.26    +34.03
  33. Laurila Anneli                                1.28.05    +35.42
  34. Heinilä Lassi                                 1.28.10    +35.47
  35. Tertsunen Ari                                 1.30.41    +38.18

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

B 5.1 km

  (Lähti: 62, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Pulli Antero                                    42.05
   2. Lahtonen Janne                                  44.55     +2.50
   3. Virta Simo                                      45.18     +3.13
   4. Sakko Arto                                      45.21     +3.16
   5. Antikainen Saija ja Vuollet Mika                46.36     +4.31
   6. Wikström Janne                                  46.45     +4.40
   7. Haajanen Ari                                    47.07     +5.02
   8. Jacobsson Tuomo                                 48.02     +5.57
   9. Sane Mari                                       48.57     +6.52
  10. Mahlberg M&E                                    51.22     +9.17
  11. Pentsa                                          51.33     +9.28
  12. Mäntylä Mika                                    52.17    +10.12
  13. Ojala Marjo                                     52.29    +10.24
  14. Siikonen Hannu                                  55.54    +13.49
  15. Lahtinen Jouko                                  56.02    +13.57
  16. Tervo-Rantakokko Tiina                          58.11    +16.06
  17. Hokka Janne                                     58.59    +16.54
  18. Kunnari Mika                                    59.24    +17.19
  19. Kolehmainen Piia                                59.49    +17.44
  20. Kananen Janne                                   59.57    +17.52
  21. Vainikka Jari                                 1.00.03    +17.58
  22. Koivunen Timo                                 1.00.36    +18.31
  23. Havola Kaisa                                  1.00.45    +18.40
  24. Juurtela Kai                                  1.01.24    +19.19
  25. Kajan Severi                                  1.01.38    +19.33
  26. Haukilampi Eero                               1.01.39    +19.34
  27. Leskinen Juha                                 1.02.25    +20.20
  28. Nissinen Niina                                1.02.34    +20.29
  29. Immonen Eetu                                  1.03.14    +21.09
  30. Harju Hannu                                   1.03.28    +21.23
  31. Laulumaa Vesa                                 1.04.10    +22.05
  32. Koski Matti J                                 1.05.07    +23.02
  33. Koivunen Ankka                                1.05.24    +23.19
  34. Wastimo Ilkka                                 1.06.13    +24.08
  35. Parviainen Martti                             1.06.17    +24.12
  36. Luokola Kalle                                 1.06.57    +24.52
  37. Kiiski Kimmo                                  1.07.51    +25.46
  38. Wahlström Atte                                1.07.56    +25.51
  39. Wallin Anders                                 1.08.54    +26.49
  40. Taimen Hanna                                  1.08.57    +26.52
  41. Suhonen Heikki                                1.09.49    +27.44
  42. Ilmakunnas Ilari                              1.11.01    +28.56
  43. Järvinen Tiina                                1.11.02    +28.57
  44. Leijavuori Matti                              1.13.46    +31.41
  45. Malinen Tatu                                  1.14.23    +32.18
  46. Hulkko Tyyne                                  1.16.13    +34.08
  47. Laaksonen Maiju                               1.17.05    +35.00
  48. Ihalainen Jeanette                            1.18.42    +36.37
  49. Neira Laura                                   1.18.44    +36.39
  50. Bo-G. Franzen                                 1.19.34    +37.29
  51. Brynhildsen Susanna                           1.20.17    +38.12
  52. Mielty Anna                                   1.20.36    +38.31
  53. Mörsky J-P                                    1.21.07    +39.02
  54. Wikström Sakari                               1.21.10    +39.05
  55. Parikka Veikko                                1.23.13    +41.08
  56. Pokela Antti                                  1.27.24    +45.19
  57. Isomäki Arto                                  1.32.21    +50.16
  58. Mattinen Raimo                                1.34.46    +52.41
  59. Lintunen Tuija                                1.41.07    +59.02
  60. Vickholm Tarleena                             1.41.12    +59.07
  61. Partanen Titta                                2.14.22  +1.32.17
  62. Ahtinen Jarmo                                 2.43.54  +2.01.49

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

C 3.2 km

  (Lähti: 33, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Kauniskangas Kari                               24.00
   2. Salonen Jukka                                   25.18     +1.18
   3. Valto Jesse                                     27.54     +3.54
   4. Ruohonen Jari                                   28.56     +4.56
   5. Leiniö Sari                                     30.01     +6.01
   6. Mäntylä Terhi                                   31.19     +7.19
   7. Siikonen Timo                                   33.46     +9.46
   8. Helenius Elina                                  33.47     +9.47
   9. Kauniskangas Sanna                              34.13    +10.13
  10. Paroma Girbert                                  34.30    +10.30
  11. Paroma Max                                      35.15    +11.15
  12. Lindqvist Kimmo                                 37.14    +13.14
  13. Sipola Marita                                   39.44    +15.44
  14. Karila Veijo                                    40.30    +16.30
  15. Siikonen M                                      41.15    +17.15
  16. Brynhildsen Sarah                               42.05    +18.05
  17. Nurmi Minna                                     42.11    +18.11
  18. Paqvalin Rolf                                   46.17    +22.17
  19. Vanhala Toivo                                   48.15    +24.15
  20. Leiniö Matti                                    48.44    +24.44
  21. Jacobsson Oskari                                49.36    +25.36
  22. Jacobsson Emil                                  49.41    +25.41
  23. Niemistö Rami                                   51.59    +27.59
  24. Norri Matti                                     52.20    +28.20
  25. Koivula Åsa                                     54.05    +30.05
  26. Ailio Esa                                       54.09    +30.09
  27. Emil Koivula                                    54.10    +30.10
  28. Ralli Kalle                                     56.40    +32.40
  29. Talvioja Matias                               1.00.55    +36.55
  30. Talvioja Otso                                 1.03.07    +39.07
  31. Ossi Saarinen                                 1.21.29    +57.29
  32. Antola Anna                                   1.25.28  +1.01.28
  33. Hanhijärvi                                      00.00

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

D 2.4 km

  (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Meuronen Joonas                                 20.58
   2. Juvakka Aapo                                    23.15     +2.17
   3. Leiniö Juho                                     25.21     +4.23
   4. Ilomäki Liisa                                   32.01    +11.03
   5. Xu Feng                                         34.44    +13.46
   6. Aulanko Aino ja Oskari                          51.31    +30.33
   7. Koivula Ida                                     51.37    +30.39

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

A-rata 7 puuttuu

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Heikkilä Markus                                 54.06

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

A-rata 8 puuttuu

  (Lähti: 8, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Ikäheimo Ilmari                                 58.22
   2. Holttinen O-P                                   58.47       +25
   3. Ketola Samuli                                 1.06.37     +8.15
   4. Ikäheimo Seppo                                1.08.43    +10.21
   5. Sumanen Laura                                 1.09.12    +10.50
   6. Ihalainen Pauli                               1.09.56    +11.34
   7. Hyyryläinen Toni                              1.11.37    +13.15
   8. Pajuoja Vesa                                  1.30.45    +32.23

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

B-rata 5 ja 10 puuttuu

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Aarela Kari                                   2.05.37

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

B-rata 6 puuttuu

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Tas Eva                                       2.40.35

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

B-rata 16 puuttuu

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Mörsky Sara                                   1.04.37

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

Oma rata 1

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Sorri Esko                                      53.55

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

Oma rata 2

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Leiniö Iikka                                    00.47

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

Oma rata 3

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Pajuoja Jussi                                 1.28.36

A 6.9 km B 5.1 km C 3.2 km D 2.4 km A-rata 7 puuttuu A-rata 8 puuttuu B-rata 5 ja 10 puuttuu B-rata 6 puuttuu
B-rata 16 puuttuu Oma rata 1 Oma rata 2 Oma rata 3 Oma rata 4

Oma rata 4

  (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)

   1. Seppänen Vanamo                                 55.05